Urinaalit teollisuuteen vettä säästäen – Menestystarina ABB Pitäjänmäki

Novosanilla on näyttää mitattuja tuloksia asiakkaiden saniteettitiloista. Vedettömät urinaalit ja vettä säästävät Neoperl-suuttimet vähensivät vedenkulutusta huomattavasti ABB:n Pitäjänmäen tiloissa Helsingissä. Tutustu Menestystarinaan alla.

Mitattavaa vedensäästöä tehdaskeskittymässä

Pitäjänmäen teollisuusalueella sijaitsee yksi sähkövoima- ja automaatioteknologiayhtymä ABB:n Suomen tehdaskeskittymistä. Kiinteistöjen joukossa kohoaa Tellus-talo, joka pitää sisällään pysäköintikerroksia ja toimistotiloja – sekä lukuisia vedettömiä pisuaareja.

Tellustalon asiakastilojen WC:t aiheuttivat aikaisemmin jatkuvia ongelmia. Ikävien hajuhaittojen lisäksi vedelliset pisuaarit tukkeutuvine putkistoineen työllistivät huoltomiestä turhan usein. Ratkaisua ongelmaan mietittiin, mutta mittava käymäläremontti ei houkuttanut. Sen sijaan ABB:llä löydettiin nopea ja helppo vaihtoehto poistamaan ongelmat ja siirryttiin samalla kuin huomaamatta tiukalle vedensäästölinjalle.

”Tehdasrakennusten ja Tellus-talon yhteenlaskettu veden kuukausikulutus on toteutettujen säästötoimenpiteiden ansiosta pienentynyt vuoden takaisesta lähes 1000 m3

Ratkaisun tarjosi Novosan

Projektipäällikkönä Pitäjänmäen ABB:llä työskentelevä Tommi Lindholm törmäsi Novosaniin ns. rysän päältä asioidessaan erään pääkaupunkiseudulla sijaitsevan ostoskeskuksen miestenvessassa. Vedettömän pisuaarin toimintaa tuli kummasteltua tovi ja laitteen ohesta löytyvä yrityslogo johdatti hänet soittamaan Novosanille.

Novosanilta tultiinkin ripeästi Pitäjänmäelle esittelemään vedettömän pisuaarin toimintaa mallikappaleen kera. Vaikka laite vakuutti Lindholmin oitis, startattiin ABB:n ja Novosanin yhteistyö asentamalla asiakaskäymälöihin ensin kokeeksi 4 Urimat-urinaalia. Noin vuoden koekäytön jälkeen vaihdettiin keväällä 2014 kaikki Pitäjänmäen ABB:n noin 50 urinaalia vedettömiin ja lisäksi Tellustalon hanoihin asennettiin myös Neoperl-vedensäästösuuttimet.

Huoltomies kiittää ja hajutkin hävisivät

Vedettömien pisuaarien hyödyt on Lindholmin mukaan erittäin helppo nimetä. Niitä ovat:

  • Vedensäästö – näkyy nopeasti myös euroissa
  • Hajuttomuus – käyttäjät kiittävät
  • Huoltovapaus – huoltomies hymyilee taas

 

Vedettömien pisuaarien myötä  huoltomiehen aika on siis säästynyt muihin huoltotöihin, sillä Novosanin Urimatit eivät ole vaatineet yhtä ainoaa korjauskertaa. ABB:llä ollaan siis syystä tyytyväisiä pisuaariremontin tuloksiin. Lindholm kiittelee myös yhteistyötä Novosanin kanssa:
”Kaikki sujui alusta asti mutkattomasti. Novosan on nuorekas firma, jonka tuotteet toimivat kuten luvattiinkin. Suosittelen ehdottomasti muillekin ripeää vaihtoa vedettömiin pisuaareihin.”

Vedensäästö näkyy selvästi vertailuissa

Lindholmilla on myös näyttöä Pitäjänmäen ABB:n vedensäästöstä, joka on saavutettu mm. Urimat-urinaalien ja Neoperl-vedensäästösuuttimien avustuksella. Tehdasrakennusten ja Tellus-talon yhteenlaskettu veden kuukausikulutus on toteutettujen säästötoimenpiteiden ansiosta pienentynyt vuoden takaisesta lähes 1000 m3. Merkittävä osa säästöistä on syntynyt Novosanin tuotteilla. Vertailuarvona on käytetty huhti- ja toukokuun vedenkulutusta vuosina 2014-2015.

Aloita vedensäästö yrityksessäsi. Tilaa urinaalit tai vedensäästösuuttimet jo tänään, kysy lisää sähköisellä lomakkeella tai puhelimitse: 09 425 770 20.