Maailman Vesipäivä 22.3.2011 !

Taas on se päivä vuodesta kun on syytä pysähtyä ajattelemaan vettä ja sen merkitystä. Pohdi hetki omaa käyttäytymistäsi. Olisiko sinulla mahdollisuus pienentää vesijalanjälkeäsi. Voisitko keskustella asiasta tuttaviesi kanssa ja vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan. Entäpä työpaikallasi tai julkisissa tiloissa joissa lähes päivittäin asioit. Haastaisitko heidät mukaan talkoisiin. Vesi on Suomen kansan valitsema brändi ja sitä tulee vaalia.

Tänä päivänä maailmassa on 1.2 miljardia ihmistä, jotka kärsivät puhtaan juomaveden puutteesta. Silti emme ole vieläkään muuttaneet omaa käyttäytymismalliamme veden suhteen. Monissa maissa tämän teknisen infrastruktuurin arvoa tuskin ymmärretään. Veden käyttö on kaikkea muuta kuin tehokasta, pohjavedet ovat loppumassa ja veden laatu on riittämätön. Lisäksi monissa teollisuusmaissa ihmiset eivät edes ole tietoisia siitä että vesi on kallisarvoinen edellytys kestävälle kehitykselle ja elämälle.

Novosan toimii saniteettitiloissa ja markkinoi näihin kuormitettuihin tiloihin huomattavia säästöjä tuottavia ratkaisuja. Otetaan esimerkiksi vaikkapa kylpyhuone, joka on tilana monelle meistä paikka rentoutumiseen. Veden ja energian säästäminen näissä tiloissa ei sulje pois miellyttävää kokemusta.  Tämän päivän teknisillä ratkaisuilla saadaan aikaiseksi merkittäviä säästöjä, mukavuudesta tinkimättä.

Julkisten tilojen käymälät ovat usein huonossa kunnossa ja ympäristökuormitus on valtava. Markkinoilta löytyy toimivia, ympäristöystävällisiä ratkaisuja joilla tilat saadaan viestimään uudella ja positiivisella tavalla ekologisuudesta. Samalla kotiutetaan huomattavia ympäristö -ja kustannussäästöjä sekä saadaan aikaiseksi toimivat asiakasystävälliset tilat.

Haasta itsesi, ystäväsi ja julkinen sektori!

Hyvää vesipäivää!

Tommi ja Hanno

Comments are closed.