Novosan antaa Stadikalle lahjan ja kutsuu muutkin yritykset talkoisiin.
Helsingin Olympiastadionin pelastaminen on itsestäänselvyys. Se on suojelukohde ja ainoa mahdollinen areena monelle urheilun ja kulttuurin suurtapahtumalle, jotka ovat välttämättömyys metropolina esiintyvälle Helsingille.
Stadikan tila on vain päässyt noloksi. Palvelut eivät toimi ja esimerkiksi WCtilojen kunto on pöyristyttävä.
Helsingin ja Suomen veronmaksajat ovat lujilla, kun kahdella yhtaikaisella suurhankkeella pyritään pitämään Helsinki merkittävien urheilutapahtumien ja kulttuuritarjonnan kotikaupunkina, sekä vahvistamaan jo saavutettua asemaa yhtenä kiinnostavimmista kaupunkikohteista.
Yritykset mukaan!
Maailman kauneimmaksi olympiastadioniksi siteerattu areena rakennettiin talkoina yritysten ja lahjoittajien voimin. Novosan haluaa nyt yli 70-vuotta myöhemmin palauttaa tämän ajan hengen, ja helsinkiläisenä yrityksenä näyttää esimerkkiä yhteisestä vastuustamme. Novosan kutsuu kaikki Helsingistä ylpeät yritykset mukaan Stadikkatalkoisiin.
Me sitoudumme lahjoittamaan Olympiastadionille vedettömät pisuaarit.
Samalla pyydämme kaikkia Stadikkatalkoista kiinnostuneita yrityksiä ilmaisemaan halukkuutensa mukanaoloon lähettämällä sähköpostia osoitteeseen info@stadikkatalkoot.fi 15.3. 2012 mennessä.
Kutsumme myös kaikki Stadikan ystävät Facebook-ryhmään ”Stadikkatalkoot”.
Novosan välittää kaikki yhteydenotot hankkeesta vastaavien tahojen tiedoksi.
Järjestäytykäämme Helsingin parhaaksi,
Novosan Oy
_____________________________________________________
Novosan edustaa maailman edistyksellisimpiä WC-tiloja. Urimat-pisuaarit ovat täysin hajuttomia eivätkä käytä lainkaan vettä tai sähköä. Niinpä yksi Urimat -pisuaari säästää vuodessa keskimäärin 100 000 litraa juomapuhdasta vettä -sekä runsaasti ylläpitokustannuksia. Novosanin toimittamista ja ylläpitämistä vessoista palaa tyytyväistä väkeä. Runsaasti lisätietoa Novosanista ja Urimat-pisuaareista löytyy osoitteesta www.novosan.fi
Yhteydenotot: Tommi Virkki, p.0400 944 042, tommi.virkki@novosan.fi
